Tulosta tuotekortti Tulosta tuotekortti
Sulje  

2.2 Lyöntilaukaus

TAIDON KÄYTTÖ PELISSÄ
Ampuminen liittyy luonnollisesti hyökkäyspelin päättämiseen ja maalintekoon. On selvää, että kiekon on mentävä maalia kohti jotta se voisi mennä maaliin. Tähän olennaiseen asiaan on koko ajan keskityttävä.

Korkeammalla tasolla maalinteon onnistumiseksi sitä edeltää poikittaissyöttö tai harhautus jolla saadaan maalivahti liikkumaan sivusuunnassa tai menemään jäähän.

Kaikissa ampumatavoissa laukauksen voimaan vaikuttaa käsien lisäksi voiman siirtyminen jaloista ranteisiin ja sormiin.

Pelitilanteessa pelaajan oikea pelivalmiusasento - polvet koukistettuna, mailan lapa jäässä, ranteet valmiiksi käännettynä on lähtökohta syötöstä ampumiselle.

Oikean laukaustekniikan opetuksessa on päähuomio kiinnitettävä kiekon sijaintiin jalkojen suhteen, sekä saattoon. Saaton korkeus ja suunta määräävät täysin kiekon suunnan.

Laukaukset kohti maalia
Koska maalivahtipelin perustaitoihin kuuluu peittää laukauksia liikkumalla heille edulliselle etäisyydelle ampujasta maalintekijän on syytä tutkia maalivahhdin heikkoja kohtia. Maalivahdille maalin neljä kulmaa ovat
kaikkein vaikeimpia peitettäväksi. Yleensä maalivahdin heikoimpana kohtana pidetään mailakäden puolta. Siksi sinne kannattaa jos suinkin mahdollista ensin yrittää ampua. Usein maalivahti on niin sijoittunut, että maalin alakulmat ovat peitetty. Siksi vaihtoehdoiksi jää ampua ylös tai sinne missä tilaa on.
TEKNIIKKA
  • Mailaote on selvästi leveämpi kuin muissa ampumatavoissa
  • Kiekko on vartalon edessä jalkojen välissä
  • Nopea katse ensin kohteeseen, sen jälkeen tiukasti kiekkoon
  • Ampujan hartiat ovat maalia kohti, vartalo kallistuneena, polvet koukistuneena
  • Paino siirtyy taemmalta jalalta mailan kautta etumaiselle jalalle
  • Ranteet ovat lukittuina (kääntyneinä, ei kohtisuoraan mailan varren kanssa)
  • Käytettävissä oleva aika määrää, kuinka korkealle maila kannattaa takaheilahduksen aikana nostaa
  • Koskaan ei kannata nostaa mailaa yli hartiatason
  • Lyöntilaukauksella on usein taipumus mennä yli maalin. Yksi syy siihen on kiekon paikka kosketushetkellä
  • Kiekko on etummaisen luistimen kohdalla
  • Laukaus pysyy matalana, kun kiekko on lähempänä taempaa jalkaa, jolloin saadaan laukaukseen pitempi sen suuntaa hallitseva saattoliike aikaan